TietoAkseli yhdistyy Aldian kanssa vahvaksi taloushallinnon toimijaksi Pirkanmaalla
TietoAkseli ja Aldia ovat yhdistäneet voimansa 28.6.2022 voimaantulleella sopimuksella, jossa TietoAkseli on ostanut Aldian koko osakekannan. Kaupan myötä TietoAkseli vahvistaa asemiaan Pirkanmaan markkina-alueella ja taloushallintoalalla valtakunnallisesti. TietoAkselin yhteenlaskettu liikevaihto nousee kaupan jälkeen yli 22 miljoonaan euroon. TietoAkseli työllistää jo yli 300 taloushallintoalan asiantuntijaa kahdellatoista paikkakunnalla, joista lähes 40 työskentelee Pirkanmaan alueella.
”Aldia on Tampereen seudulla arvostettu ja hyvin hoidettu tilitoimisto. Sen toimintatavat ovat modernit ja sopivat hyvin meidän arvomaailmaamme ja tulevaisuuden suunnitelmiimme. Yhdistyminen tuo Aldialle leveämmät hartiat kehittämiseen ja palveluvalikoimaan. Aldialla on vahvaa Netvisor-ohjelmiston osaamista, josta puolestaan TietoAkseli hyötyy”, kertoo TietoAkselin toimitusjohtaja Samuel Akselin.
Aldia jatkaa toimintaansa toistaiseksi omana yrityksenään ja omalla nimellään. Aldian yrittäjä Tiina Raatikainen jatkaa TietoAkselin osakkaana ja työskentelyä yhtiössä. Järjestelyllä ei ole vaikutuksia Aldian asiakassuhteisiin tai henkilöstön työehtoihin. Kauppahinta ei ole julkinen.
”Yhdessä TietoAkselin kanssa Aldialla on mahdollisuus satsata vahvemmin kehitykseen ja teknologiaan. Asiantuntijaosaamisemme ja ohjelmistovalikoimamme täydentävät hyvin toisiaan ja jaamme samat arvot. Olen innoissani päästessäni itsekin kehittämään toimintaa osana isompaa asiantuntijayhteisöä, joka haluaa olla osaavin ja palvelevin toimija markkinoilla”, Aldian yrittäjä Tiina Raatikainen sanoo.
TietoAkseli on Jyväskylässä Mikko ja Sari Akselinin vuonna 1991 perustama talous- ja henkilöstöhallinnon, tilintarkastuksen ja yritysjärjestelyiden asiantuntijayritys, joka tarjoaa palveluja pk-yrityksille ja organisaatioille. TietoAkselin omistavat yhtiön perustajat Mikko ja Sari Akselin perheineen, yhtiön avainhenkilöt sekä suomalainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot.
Lisätiedot:
Samuel Akselin
Toimitusjohtaja
TietoAkseli Group
040 558 6128
samuel.akselin@tietoakseli.fi
Tiina Raatikainen
Toimitusjohtaja
Aldia Oy
040 512 8680
tiina.raatikainen@aldia.fi
TietoAkseli Group
TietoAkseli on vuonna 1991 perustettu suomalainen perheyritystaustainen asiantuntijayritys, joka tarjoaa talous- ja henkilöstöhallinnon, tilintarkastuksen ja yritysjärjestelyiden ratkaisuja pk-yrityksille ja organisaatioille. Yrityskaupan myötä TietoAkseli Groupin liikevaihto on yli 22 miljoonaa euroa ja yli 300 asiantuntijaa palvelevat asiakkaita kahdellatoista paikkakunnalla Suomessa.
www.tietoakseli.fi
Aldia
Aldia on yrittäjävetoinen auktorisoitu Netvisor-tilitoimisto. Aldia tarjoaa pienten ja keskisuurten yritysten kirjanpidon ajallaan, laadukkaasti ja nykyaikaisesti. Aldian liikevaihto on lähes kaksi miljoonaa euroa ja se työllistää 15 asiantuntijaa Tampereella.
www.aldia.fi