Jussi Niemelä vahvistamaan Alltime-konsernin hallitusta
Ylimääräinen yhtiökokous täydensi Alltime-konsernin hallitusta nimittämällä Jussi Niemelän hallituksen jäseneksi 25.5.2022 alkaen. Jussilla on vahva kokemus liiketoiminnan johtamisesta, kehittämisestä sekä yrityskaupoista. Hän on toiminut aikaisemmin mm. Delete-konsernin ja Kotikatu-konsernin toimitusjohtajana ja nyt DEN Groupin toimitusjohtajana.
”Toivotan Jussin tervetulleeksi Alltimen hallitukseen ja täydentämään osaamista erityisesti kiinteistöpalvelujen liiketoimintasegmentin osalta”, sanoo Alltimen hallituksen puheenjohtaja Kimmo Vanne. ”Alltimen tavoitteena on olla Pohjoismaiden johtava rakennetun elinympäristön kunnossapitäjä. Tavoitteeseen päästään voimakkaan orgaanisen kasvun sekä yritysostojen kautta, ja näistä molemmista osa-alueista Jussilla on vahva kokemus”, hän jatkaa.
”Kiitän luottamuksesta Alltimen omistajia ja on hienoa päästä mukaan Alltimen kansainväliseen kasvutarinaan”, kommentoi Jussi Niemelä nimitystä.
Alltime on Suomen johtava infra-, kiinteistö- ja puhtauspalveluiden yritys, jonka liikevaihto oli vuonna 2021 oli noin 31 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää noin 300 ammattilaista valtakunnallisesti. Tavoitteemme on kasvaa ja kansainvälistyä laadukkailla palveluilla, ammattitaitoisella henkilöstöllä sekä toimimalla vastuullisesti ja teknologiaa vahvasti hyödyntäen. Me huolehdimme elinympäristöstäsi. Alltimen pääomistajana on kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot.
Alltimen hallituksen puheenjohtajana toimii MB Rahastojen partneri Kimmo Vanne. Muut hallituksen jäsenet ovat Alltimen perustaja ja yrittäjä Jussi Tuohino, MB Rahastojen partneri Jussi Salminen, riippumaton jäsen Ilkka Kortelainen sekä nyt nimitetty Jussi Niemelä.
www.alltime.fi
Lisätietoja
Juha Murtopuro, Alltime konserni, juha.murtopuro@alltime.fi