Juhani Pälve aloittaa Debora Oy:n toimitusjohtajana 1.1.2021

Deboran hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Juhani Pälven.

Deboraan Pälve siirtyy Henkilöstöpalvelu Silkkitien varatoimitusjohtajan tehtävästä. Pälve on tehnyt pitkän työuran sote-alalla johtotehtävissä mm. Stella Kotipalveluissa toimitusjohtajana ja Attendossa liiketoimintajohtajana.

”Toimiala on jatkuvassa kasvussa ja yksityisten palveluntuottajien osuus ja rooli ovat vielä kovin pieniä. Laatu- ja kustannustaso sallisivat paljon enemmänkin. Haluan osaltani olla mukana jatkamassa Deboran kasvua ja ratkaisemassa käsillä olevaa väestön ikääntymisestä johtuvaa kansantalouden haastetta.”, kommentoi Pälve.

Deboran hallituksen puheenjohtajan Eero Niivan mielestä Pälve on erinomainen valinta yhtiön seuraavaksi toimitusjohtajaksi: ”Juhanilla on pitkä kokemus ja vahvat näytöt sote-alalta mukaan lukien kotona tuotettavat palvelut. Hän tuo Deboran osaavaan tiimiin kaivattua energiaa ja tekemisen meininkiä sekä laajaa alan tuntemusta.

Juhanin on luontevaa ottaa vastaan toimitusjohtajan tehtävät Mika Rihtilän keskittyessä entistä tiiviimmin talousjohtajan vaativaan tehtävään. Tahdon kiittää Mikaa hienosta työstä väliaikaisena toimitus- ja talousjohtajana.”

Juhani Pälve aloittaa Debora Oy:n toimitusjohtajana ensi vuoden alussa.

Lisätietoja:
Eero Niiva,
Partneri, MB Rahastot
eero.niiva@mb.fi
040-5564660

Juhani Pälve
044–0290381