Protacon ostaa ohjelmistoyhtiö SWD:n
Teknologiayhtiö Protacon on ostanut SW-Development Oy:n, joka on erikoistunut teollisuuden toimitusketjun ja tuotannonsuunnittelun tehostamiseen digitalisaation avulla.
”SWD:n palvelutarjonta täydentää jo aiemmin vahvaa teollisuuden digitalisaation tarjontaamme ja jatkossa voimme tarjota asiakkaillemme laajempia ja yhteen sovitettuja palveluita. Kauppa on myös jatkumoa sille yhteistyölle, jota olemme jo tehneet asiakaskentässä SWD:n kanssa.”, kertoo Protaconin toimitusjohtaja Veli-Matti Nurminen.
Protacon vahvistaa SWD:n toimituskykyä ja tuotekehitystä
SWD on erikoistunut lean-toimintamallia hyödyntävän teollisuuden toimitusketjun, tuotannonsuunnittelun ja simuloinnin ohjelmistoihin ja konsultointiin. SWD:llä on töissä 30 asiantuntijaa ja toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä sekä Baltiassa. Yhtiön kotipaikka on Tampere.
”Siirtyminen osaksi Protaconia kehittää meidän nykyistä toimintaamme ja avaa myös kokonaan uusia mahdollisuuksia. Pystymme vahvistamaan toimituskykyämme, saamme lisää voimaa tuotekehitykseen ja aiempaa paremman mahdollisuuden liiketoiminnan kansainvälistymiseen pitkällä tähtäimellä. Odotamme sopivamme hyvin yhteen sillä molemmilla on vahvat perinteet ja samankaltainen asiakaskunta.”, kuvailee SW-Development Oy:n toimitusjohtaja Timo Salomäki.
Lisätietoja yrityskaupasta antavat:
Veli-Matti Nurminen
CEO Protacon Group Oy
veli-matti.nurminen@protacon.com
+358 50 385 9911
Timo Salomäki
CEO SW-Development Oy
timo.salomaki@swd.fi
+358 400 837 682
Protacon on kumppanisi digitalisaatioon ja teollisuuden uudistamiseen. Parannamme teollisten investointiprojektien kannattavuutta koko niiden elinkaaren ajan. Tarjoamme johtavia digitaalisia ratkaisuja työnne sujuvoittamiseen ja huippusuorituksen tukemiseen. Autamme digitaalisuuteen perustuvien liiketoimintamallien luomisessa ja palveluiden kehittämisessä.
Protacon on suomalainen ja kasvava yhtiö, joka palvelee kansainvälisesti toimivia asiakkaitaan ympäri maailmaa. Protaconilla työskentelee noin 400 henkeä ja yrityksen liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa. Protacon on perustettu vuonna 1990.