Pohjolan Energia Groupille uusi toimitusjohtaja – Sami Leinonen vauhdittamaan yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä

Pientuotantoon tarkoitettujen aurinkosähköjärjestelmien markkinajohtaja Pohjolan Energia Group on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi DI Sami Leinosen, 46.

Sami siirtyy Pohjolan Energiaan Mondi Örebro AB:n toimitusjohtajan tehtävästä. Sami tuo yhtiöön vahvaa kansainvälistä liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen kokemusta – ennen Mondia hän on toiminut mm. UPM-konsernissa useissa eri tehtävissä, ml. Euroopan paperilaminaattiliiketoiminnasta vastaavana johtajana UPM Raflatacissa, sekä hirsitalovalmistaja Honkarakenteella vastaten Suomen ja Baltian liiketoiminnoista.

”Saamme Samista erinomaisen johtajan kansainvälistyvälle liiketoiminnallemme. Sami on johtanut ja kehittänyt menestyksekkäästi liiketoimintoja Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla – työskennellen aina vahvasti asiakasrajapinnassa, kertoo Pohjolan Energia Oy:n toimitusjohtaja Lasse Liimatta. Lasse tulee keskittymään jatkossa konsernin Suomen liiketoimintojen johtamiseen.

Pohjolan Energia on tehnyt Suomessa uraauurtavaa työtä aurinkosähköratkaisujen tuomisessa kotitalouksien ulottuville. Olen erittäin iloinen päästessäni yhdessä yhtiön osaavan henkilöstön ja kasvuhakuisen johdon kanssa vauhdittamaan yhtiön kasvua kotimaassa ja kehittämään Pohjolan Energiasta toimialansa johtavaa toimijaa Pohjoismaissa”, toteaa konsernin toimitusjohtajana 16.10.2018 aloittava Sami Leinonen.

”On hienoa saada Samin kaltainen kansainvälisen liiketoiminnan osaaja vauhdittamaan Pohjolan Energian kehittämistä. Sami tuo mukanaan yhtiöön monipuolista strategista ja operatiivista liiketoimintaosaamista, mikä tukee erinomaisesti yhtiön kasvutavoitteita vahvassa kasvussa olevalla aurinkosähkömarkkinalla” kommentoi Pohjolan Energia Groupin hallituksen puheenjohtaja Vesa Keränen.

Lisätietoja:

Vesa Keränen
Hallituksen puheenjohtaja
Pohjolan Energia Group Oy
050 590 9428

Lasse Liimatta
Toimitusjohtaja
Pohjolan Energia Oy
045 195 9897

Sami Leinonen
Toimitusjohtaja (16.10.2018 alkaen)
Pohjolan Energia Group Oy
040 535 5560

Pohjolan Energia Group on pientuotantoon tarkoitettujen aurinkosähköjärjestelmien markkinajohtaja Suomessa. Yhtiö toimii valtakunnallisesti 15 myyntikonttorinsa kautta. Pohjolan Energia työllistää 200 aurinkosähkön ammattilaista ja yhtiön liikevaihto on yli 20 miljoonaa euroa. Pohjolan Energian pääomistaja on suomalainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot.

MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja. MB hallinnoi yhteensä 0,5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja, joissa sijoittajina ovat pääasiassa johtavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Toimintansa aikana MB on sijoittanut menestyksekkäästi noin 40 keskisuureen yhtiöön Pohjoismaissa.