MB Rahastot sijoittaa Protaconin kasvuun

Johtava teknologia-alan suunnittelu- ja palvelukonserni Protacon vahvistaa kasvuaan, kun MB Rahastot sijoittaa 4.7.2017 allekirjoitetun yritysjärjestelyn myötä yhtiöön. Protaconin henkilöomistajat jatkavat järjestelyn jälkeen yhtiön merkittävinä omistajina.

Protacon on suomalainen vuonna 1990 perustettu suunnittelu- ja palvelukonserni, joka tuottaa ratkaisuja teollisuuden tuotannon ja ylläpidon tarpeisiin. Yhtiö yhdistää toiminnassaan vahvan osaamisen sähkö- ja automaatiojärjestelmistä, tuotannon digitalisaatiosta sekä ohjelmistosuunnittelusta. Konsernilla on toimintaa 10 paikkakunnalla Suomessa sekä tytäryhtiö Kiinassa. Protaconin liikevaihto oli vuonna 2016 noin 21 miljoonaa euroa ja konserni työllistää tällä hetkellä noin 270 sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä IT-alan ammattilaista.

Protacon on kasvanut viime vuosina vauhdikkaasti teollisuuden digitalisaation ja automaation kehittyessä. MB Rahastojen kanssa solmittu yritysjärjestely antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet kasvustrategiamme kiihdyttämiseen. Kokeneena kotimaisena pääomasijoittajana MB Rahastot tuo vahvan panoksensa ja osaamisensa toimintamme kehittämiseen”, kertoo Protacon Groupin hallituksen puheenjohtaja Timo Akselin.

Protacon on erinomainen yhtiö, jonka henkilöstö on erittäin ammattitaitoista ja kokenutta. Yhtiön palvelut kattavat useita toimialoja ja asiakassuhteet ovat pitkäaikaisia. Yksi Protaconin keskeisiä menestystekijöitä on digitalisaation ja vahvan teknologisen osaamisen yhdistäminen. Yhtiöllä on kyky tuottaa yksilöllisiä ratkaisuja asiakkailleen”, kommentoi Juha Tukiainen MB Rahastoista.

Lisätietoja:

 Juha Tukiainen
Partneri, MB Rahastot
+358 400 791 679

Timo Akselin
Hallituksen puheenjohtaja
Protacon
+358 500 636 203