MB Rahastot tekee lisäsijoituksen Suomen Transval Groupin ostaessa Vindean

Suomen Transval Group Oy on 21.5.2014 allekirjoitetulla kaupalla ostanut Vindea Oy:n koko osakekannan Panostaja Oyj:ltä ja vähemmistöosakkailta. Arvioitu kauppahinta osakkeista on 16,7 miljoonaa euroa. Osana yrityskaupan rahoitusta MB Rahastot tekee lisäsijoituksen Suomen Transval Groupiin.

Vuonna 1994 perustettu Transval-konserni on sisälogistiikan johtava toimija Suomessa. Vastaavasti Vindea on teollisuuden lisäarvologistiikan sekä pakkauspalvelujen markkinajohtaja. Kaupan jälkeen syntyvä konserni on Suomen johtava logistiikkapalvelujen tuottaja ja sen liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa työllistäen noin 2 100 logistiikan ammattilaista.

Kun nyt nämä kaksi omilla logistiikan toimialueillaan vahvaa yritystä yhdistävät voimansa, niin tuloksena on merkittävä toimija Suomen markkinoilla. Olemme nyt tehtyyn kauppaan erittäin tyytyväisiä. Vindea saa uutta osaamista ja muodostunut kokonaisuus pystyy tarjoamaan myös Vindean asiakkaille nykyistä monipuolisempia logistiikkapalveluja”, Jouni Arolainen Vindea Oy:stä sanoo.

Tämä yrityskauppa laajentaa Transval-konsernin palvelutarjontaa valmistavaan teollisuuteen, ja samalla toimintamme laajenee uusille paikkakunnille. Yhdistämällä Vindean ja Transvalin vahvuudet uskon, että pystymme yhdessä kehittämään ja tehostamaan niin nykyisten kuin tulevien asiakkaidemme logistiikkatoimintoja”, kommentoi Risto Vilo, Transval-konsernin toimitusjohtaja. Vilo toimii kaupan toteutumisen jälkeen myös Vindean toimitusjohtajana.

Lisätietoja:

Matti Mertsola
Partneri, MB Rahastot
+358 400 602568