Medivire Työterveyspalvelut yhdistyy Suomen Terveystalon kanssa
Uudesta yrityksestä yksityisten terveyspalveluiden suurin tuottaja Suomessa
MB Rahastot ja muut omistajat myyvät osan Medivire-konsernia, Medivire Työterveyspalvelut Oy:n Suomen Terveystalo Oyj: lle, joka on maan laajin yksityisten lääkäriasemien konserni. MB Rahastot tuli Medivire Työterveyspalveluiden omistajaksi vuonna 2000 ja on yli seitsemän vuoden omistajuutensa aikana ollut mukana kasvattamassa yhtiöstä alansa ylivoimaisen markkinajohtajan.
MB Rahastot tuli Medivire Työterveyspalvelut Oy:n omistajaksi vuonna 2000, jolloin muita omistajia olivat Suomen valtio, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sekä yrityksen johto. Neljä vuotta myöhemmin valtio myi omistusosuutensa MB Rahastoille ja MB Rahastoista tuli Medivireen suurin omistaja 82 prosentin osuudella. Samanaikaisesti konserniin ostettiin Medivire Hoiva Oy.
Allekirjoitettu kauppa koskee Medivire Työterveyspalvelut Oy:tä joka on suurin valtakunnallisesti työterveyspalveluja tarjoava yritys. Sillä on 60 työterveysasemaa 40 paikkakunnalla ympäri maata.
MB Rahastojen omistuksessa Medivire Työterveyspalvelut on kasvanut vahvasti. Yrityksen liikevaihto on seitsemässä vuodessa noussut 32 miljoonasta eurosta nykyiseen 82 miljoonaan euroon.
”Omistajuutemme aikana Medivire Työterveyspalvelut on kasvanut valtion sisäisestä työterveyshuoltoyksiköstä ylivoimaiseksi työterveyspalveluiden markkinajohtajaksi, jonka henkilöstömäärä on tänä aikana yli kaksinkertaistunut. Vuonna 2000 henkilöstömäärä oli 410, tällä hetkellä se on yli 900″, kertoo MB Rahastojen partneri Hannu Puhakka.
”Medivire Työterveyspalvelut on kasvanut siihen kokoluokkaan, että se on kypsä uuteen rakenteeseen. Sen yhdistyminen Suomen Terveystalon kanssa tuo koko terveydenhuollon kentälle yksityisten terveyspalveluiden suurimman tuottajan sekä mahdollistaa kasvun ja kehityksen myös jatkossa”, Puhakka linjaa.
Kaupan seurauksena Medivire-konserni jakautuu kahtia Medivire Hoiva Oy:n jäädessä nykyisille omistajille. Se on oman alansa markkinajohtaja ja niin ikään voimakkaassa kasvu- ja kehitysvaiheessa.
Kauppa on allekirjoitettu ja koko osakekannan velaton kauppahinta on 130 miljoonaa euroa. Kauppa toteutuu elokuun lopussa. Kaupthing Bank toimi kaupan osalta myyjien taloudellisena ja Dittmar&Indrenius oikeudellisena neuvonantajana.
Lisätietoja:
Hannu Puhakka
Partneri, MB Rahastot
+358 9 1310 1352 / +358 50 511 3917