Tiedotteet
MB Rahastot myy omistuksensa
Engel-Yhtymässä ISS Suomi Oy:lle
MB Rahastot myy omistuksensa Engel-Yhtymästä. Viimeisen kuuden vuoden aikana MB Rahastot on pääomistajana aktiivisesti kehittänyt Engelin liiketoimintaa, ja tänä aikana Engelistä on tullut yksi kiinteistöpalvelutoimialan johtavista yrityksistä. Seuraavaan kehitysvaiheeseen Engel lähtee uuden omistajan, ISS Suomi Oy:n, kanssa. Koko Engelin velaton kauppahinta ilman kassavaroja on 192 miljoonaa euroa. Järjestely on ehdollinen kilpailuviranomaisten hyväksynnälle.
- Engel on onnistunut tavoitteessaan nousta toimialansa markkinajohtajaksi. Yrityksen liikevaihto on viimeisen kuuden vuoden aikana yli kaksinkertaistunut sekä orgaanisen kasvun että lähes 20 yritysoston seurauksena. Samaan aikaan myös yrityksen tulos on moninkertaistunut ja henkilöstömäärä kasvanut vajaasta 4 000 yli 6 600 työntekijään. Voimme siis olla ylpeitä Engelin kehityksestä. Uskon, että nyt syntyvällä uudella kokonaisuudella on entistä paremmat mahdollisuudet kehittää koko toimialaa sekä tarjota asiakkaille uusia palvelukokonaisuuksia kustannustehokkaasti ja laadukkaasti, MB Rahastojen toimitusjohtaja Juhani Suomela sanoo.
Osana valtion yksityistämisprosessia perustettiin vuonna 1998 uusi yhtiö, jolle valtio myi koko omistusosuutensa Engel-Yhtymästä. Tuolloin syntyneen yhtiön pääomistajaksi tuli MB rahastot 45,9 prosentin omistusosuudellaan. Muu omistus jakautui Suomen valtion (42,9 prosenttia) ja Engelin henkilöstön kesken (11,2 prosenttia).
Myyjän taloudellisena neuvonantajana toimi Alfred Berg ja oikeudellisena neuvonantajana Roschier Holmberg.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juhani Suomela
MB
Rahastot Oy
GSM +358-(0)400-308190
puh +358-(0)9-1310 1302
