Bulevardi 1 A
00100 Helsinki
puh. 09-131 011
fax 09-1310 1310
tulosta
English

Tiedotteet

Pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yksityistyy (Lehdistötiedote 8.5.2002)

MBO-järjestelyihin erikoistuneen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastojen hallinnointi siirtyy kokonaisuudessaan yhtiön johdon omistukseen. Aiemmin hallintoyhtiössä oli osakkaana myös Sampo. Omistuspohjan muuttamisen syynä on uuden rahaston, MB Equity Fund Ky III:n perustaminen. MB Equity Fund Ky III on yksi merkittävimmistä suomalaisista yritysjärjestelyihin erikoistuneista rahastoista.

MB Rahastojen toimitusjohtajan Juhani Suomelan mukaan kyseessä on alalle tyypillinen kehityspolku. - Monet pääomasijoitusyhtiöt on perustettu yhteistyössä pankin kanssa, ja myöhemmin ne ovat irrottautuneet itsenäisiksi yhtiöksi. Tämä on myös meille varsin luonteva askel eteenpäin. Omistusjärjestely koskee vain rahastojen hallinnointia, nykyisten rahastojen toiminta säilyy entisellään. Hyvä yhteistyömme Sammon kanssa jatkuu ja Sampo on edelleen yksi merkittävimmistä sijoittajistamme, Suomela toteaa.

- Sampo näkee nyt toteutettavan järjestelyn myönteisenä ja luonnollisena. Yhteistyö tulee säilymään vahvana. Tarjoamme MB Rahastojen palveluja asiakkaillemme jatkossakin, varatoimitusjohtaja Mika Ihamuotila Sammosta kertoo. Perustettu MB Equity Fund Ky III -rahasto vahvistaa MB Rahastojen asemaa markkinoilla. Se on suomalainen buy out -rahasto, eli se keskittyy sijoittamaan yritysten erilaisiin kasvu- ja muutostilanteisiin kuten johdon yritysostoihin. MB Equity Fund Ky III:n pääoma perustamisvaiheessa on 96,1 miljoonaa euroa, ja sitä on tarkoitus kasvattaa merkittävästi. MB Rahastoissa on mukana kaksikymmentä suomalaista sijoittajaa, pääosin vakuutusyhtiöitä ja eläkelaitoksia. Uuden MB Equity Fund Ky III -rahaston sijoittajat ovat pääosin samoja kuin MB:n aiemmissakin rahastoissa.

Sijoituksia vakiintuneeseen liiketoimintaan

MB Rahastojen sijoituskohteet ovat yrityksiä, joiden liiketoiminta on jo vakiintunutta. Yhtiö on mukana esimerkiksi johdon yritysostoissa (MBO-järjestelyt) ja erilaisissa toimialajärjestelyissä. Myös julkisen sektorin yksityistämishankkeet ovat MB:n vahvaa osaamisaluetta.

- Tällä hetkellä sijoituskohteitamme ovat muun muassa Engel-yhtymä Oy, Finnish Chemicals Oy, Medivire Työterveyspalvelut Oy ja Oy Panda Ab. Sijoittamistamme leimaa vastuu kohteen menestymisestä sekä toisaalta sijoittajan varojen huolellisesta hoidosta. Avainhenkilöillämme on pitkä kokemus yritystoiminnasta ja -rahoituksesta, Suomela valottaa.

MB Rahastot hallinnoi tällä hetkellä viittä erillistä rahastoa, joiden pääomat ovat yhteensä noin 269 miljoonaa euroa. MB Rahastot ovat tähän mennessä tehneet 20 sijoitusta, jotka ovat kaikki olleet menestyksellisiä. Alaskirjauksia ei ole tehty.

Lisätietoja: 
Juhani Suomela, MB Rahastot, puh. 1310 1302
Mika Ihamuotila, Sampo, puh. 010 51510

Takaisin Tiedotteet -pääsivulle