Tehdyt sijoitukset
A-Katsastus Oy
MB Rahastot tuli A-Katsastus Oy:n (entinen Suomen Autokatsastus Oy) pääomistajaksi huhtikuussa 2003, kun Suomen valtio tarjouskilpailun perusteella myi kokonaan omistamansa yhtiön. Valtiolle myynti oli looginen jatko autokatsastustoiminnan liikelaitostamisen, yhtiöittämisen ja kilpailun vapauttamisen jälkeen. A-Katsastuksen toimiva johto tuli omistajaksi 10 prosentin osuudella.
MB Rahastojen tultua omistajaksi yhtiön strategia uudistettiin tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen. Kotimaan laskeva markkinaosuus käännettiin nousevaksi uusia asemia perustamalla ja yritysostoin. Tanskassa kilpailun vapauduttua A-Katsastus nousi selväksi markkinakakkoseksi vanhan monopoliyhtiön jälkeen perustamalla yli 20 asemaa ensimmäisen vuoden aikana. Venäjälle perustettiin ensimmäiset asemat ja Puolassa sekä Latviassa vahvistettiin asemia.
Ajotutkinto- ja katsastustoimintojen lisäksi uudeksi liiketoiminta-alueeksi valittiin testaustoiminta, mihin ostettiin mm. Inarissa toimiva autojen ja renkaiden talvitestausta harjoittava Test World Oy.
MB Rahastojen omistusaikana vajaassa kolmessa vuodessa A-Katsastuksen liikevaihto kasvoi yli 50 prosenttia, tulos kasvoi moninkertaiseksi ja ulkomaan toimintojen osuus kasvoi merkittävästi. Vuonna 2005 A-Katsastuksen liikevaihto oli noin 96 MEur.
MB Rahastot myi omistuksensa suurelle eurooppalaiselle pääomasijoittajalle Bridgepointille vuoden 2005 lopussa johdon jäädessä vähemmistöomistajaksi.
